Tiistai-iltana lahdin iltakavelylle. Aurinko laski jo taivaanrannan taakse ja lahdin kavelemaan kotia kohti, tarkoituksenani nauttia kuuma suihku ja istua television aaressa ennen nukkumaanmenoa. Jostain syysta, jalkani veivat minua pitkin pimeaa tieta ja siella mina sen nain. Nuoren kissan istumassa ja ihmettelemassa. En ensin kiinnittanyt siihen niinkaan mitaan huomiota, alueella oli paljon irtokissoja, vaikka en ollutkaan tata pikkuista aikaisemmin nahnyt, mutta kun kissa lahti peraani kavelemaan ja pusikosta hyppasi toinen, oli minun pysahdyttava ja samantien nama kaksi pikkuista tulivat kehraten luokseni. Tiesin, etta en voisi vain jattaa niita siihen. Lahdin puolijuoksua kotia kohti, tarkoituksenani hakea kissoille ainakin ruokaa, samalla kun mietin mita tekisin. En voisi niita kotiini tuoda tautiriskin takia, mutta en myoskaan voisi niita jattaa heitteille - kuten niille oli jo tehty.
Kotoa ruokapussukat kassiin ja takaisin. Pikkukissat odottivatkin minua jo malttamattomina ja kehrays kuului ja pikkuhannat tarisivat. Annoin niille ruokaa ja mietin kuumeisesti mita teen. Yo alkoi jo koittamaan ja jouduin jattamaan pikkuiset yoksi ulos. Kun lahdin kavelemaan pois, pikkuiset lahtivat seuraamaan minua ja soitinkin miehelleni "enta jos ne seuraavat mua kotiin, saanhan pitaa ne". Molemmat meista vaan tiesivat vastauksen, ja emme voineet tautiriskin takia tehda mitaan.
Koko yo meni miettiessa, pohtiessa ja itkiessa. Nama kaksi pienta luottivat sokeasti viela ihmisiin, ja ei olisi kuin ajankysymys, milloin joku idiootti osuisi niiden tielle ja vahingoittaisi niita. Taalla on ollut tapauksia joissa kissa on kidutettu kuoliaaksi, poltettu, hakattu jne. Ja tama duo oli aivan liian ihmisystavallinen... joten ei menisi pitkaan ennenkuin surullinen kohtalo odottaisi.
Taalla Puolassa kesakissat ovat todellinen ongelma. Ihmiset ottavat kissoja (usein jopa lupaa kysymatta kissojen omistajalta - eli varastavat pentuja!) ja sitten kun palataan kaupunkiin, ei kissoja voidakaan pitaa ja ne hylataan luontoon - paikkaan minne ne eivat kuuluisivat.
Aamuyosta herailin lahtemaan toihin ja kavin katsomassa, loytaisinko nama kaksi kissaa. Kavellessani sinne epamaaraiset mytyt tienvarressa saivat sydamen lyomaan tuhatta ja sataa, kun pelkasin naiden pienten jaaneen auton alle. Onneksi ne olivatkin vain roskia. Jatin ruokaa sinne, mutta kaksikosta ei nakynyt vilaustakaan. Oli pakko lahtea toihin.
Paiva meni hitaasti ja tuskallisesti ja mietin, mita voisin tehda. Itkukin oli usein lahella. Kerroin tilanteesta tyokaverilleni ja han sanoi, etta pennuilla olisi hanen luonaan ainakin valiaikaiskoti - jos ei pysyvakin. Itku vaihtui ilon kyyneleiksi, ja nyt tulisi vain selvita muutama tunti toissa ja paasisin sen jalkeen pyydystamaan nama kaksi pienta turvaan.
Toiden jalkeen menin puolijuoksua ruokintapaikalle (tahan kohtaan myos muut toivat kissanruokaa kulkukissoille), mutta pikkuisia ei nakynyt. Vieressa ison talon pihalla ajoi ruohonleikkuri ja koirat haukkuivat. Ja tuolla hoitamattomalla pihalla minne pentuja ruokin, nain pahvilaatikon, jossa oli ilmareikia ja joka oli sidottu paperinarulla umpeen. Laatikon alalaita oli revitty auki sisalta pain. Tama laatikko ei ollut siella aikaisemmin, ja nyt tajusin, etta tama oli miten kissat oli tanne hylatty. Pahvilaatikossa. Nakattuna autiotalon pihaan nokkospuskaan. Suru ja raivo olivat mielessani ja useampi kirosanakin tuli sanottua. En tata laatikkoa edellisena iltana pimeassa nahnyt, mutta nyt paivanvalossa totuus iski, ja kovaa. Pentuja ei kuitenkaan nakynyt, joten arvelin, etta pikkuiset olivat piilossa, ja jatin vaan ruoan ja lahdin kotiin hoitamaan oman kissalaumani.
Ilta alkoi hamartamaan. Autoon oli pakattuna kuljetuskoppa ja tarvikekassi. Oli aika lahtea etsimaan naita kahta. Olin huolissani, kun en ollut nahnyt niista melkein vuorokauteen vilaustakaan. Mutta paatettiin miehen kanssa lahtea kavelemaan alueelle. Ei mitaan. Naimme eraan vanhemman naisen ruokkivan kulkukissoja ja menimme kysymaan hanelta naista kahdesta pienesta. Han kertoi etta mustasavu oli ilmestynyt pihapiiriin lauantaina ja tama kilppari hieman myohemmin. Oli tyytyvainen, kun kerroimme etta tulemme pelastamaan nama kaksi, kunhan vaan loytyvat.
Tama nainen kertoi monen kulkukissan tarinan, miten ne olivat talle alueelle eksyneet, millaisia ne olivat luonteeltaan ja mita niiden elamalle tehtiin. Han kaytti paivansa niita ruokkien ja hoivaten, seurasi niiden elamaa kerrostaloasunnon ikkunasta ja pyrki suojelemaan niita maailman pahuudelta, edes hieman. Paatinkin, etta taidamme kuljettaa lajan kissanruokaa talle naiselle ja rakentaa muutaman nukkumapaikan talven varalle naille kissoille.
Tunti kului... ja ei pentuja. Huoli kasvoi sisallani. Lahetin mieheni kotiin ja paatin kavella hieman viela alueella. Juttelin kaverini kanssa puhelimessa ja jalkani veivat minua nunnaluostarin suuntaan. Ja siina ne olivat, molemmat juoksivat hanta pystyssa naukuen minua kohti nunnaluostarin aidan alitse. Puhelin tippui siina rytakassa maahan kun kaappasin pennut syliini ja kerroin niille, etta enaa ei tarvitse pelata, etta lammin koti ja taysi ruokakuppi on odottamassa. Samantien, molemmat alkoivat kehraamaan ja antoivat minun pitaa niita sylissa samalla kun soitin miehelle, etta tulee auton kanssa. Kyyneleet valuivat silmiani pitkin. Ja se sokea luottamus naista kahdesta pennusta... Ehka ne tiesivat, etta nyt ne olivat turvassa.
Matka meni ilman inahdustakaan. Elainlaakarilla paasimme paremmin tutustumaan pentuihin. Molemmat osoittivat yha hammastyttavaa luottamusta, eivat arastelleet ja halusivat tutkia elainlaakarin tilat heti. Kasittelykaan ei ollut ongelma. Korvapunkkeja loytyi, ovat matoisia ja naarmuja siella taalla. Saimme kunnon loishaatomyrkyt, jotka tappavat kaiken pikkukissaa pienemman ja sukupuoliselvittelyjen jalkeen (kilppari tytto ja mustasavu on poika jolla toinen palli laskeutunut), seka ikamaarityksen jalkeen (mustasavu n.3kk, kilputin 4kk).
Pakkasimme pennut takaisin laatikkoon ja lahdimme kohti niiden uutta kotia. Siella kopasta paasyn jalkeen, pennut lahtivat reippaina tutkimaan asuntoa, kilpparitytto leikki jo lelulla 5min saapumisen jalkeen ja molemmat nauttivat laadukasta kissanruokaa ja rakkautta.
Hyvilla mielilla jatin kissat sinne yota vasten. Tiesin, etta enaa niiden ei tarvitsisi pelata. Enaa ei olisi kylma, eika mahassa nalka murisisi.
Tama on kahden kesakissan tarina. Tarina, jolla olisi voinut olla toisenlainen, surullinen loppu. Nama kaksi pienta sielua saivat nyt lahjaksi Elaman.
Tulen kertomaan tulevaisuudessa lisaa naista kahdesta Sankarista. Nyt ne saavat olla pari viikkoa rauhassa ja sen jalkeen aloittavat rokotusohjelman, seka molemmat kayvat sterilisaatiossa, jotta maailmaan ei syntyisi enempaa kesakissoja. Ja sen jalkeen, jos hoitokoti ne haluaa pitaa, ne jaavat sinne :)
Maksamme kulut naitten kahden elainlaakarihoidosta (elainlaakariasemamme veloittaa vaan kaytettyjen aineiden hinnan), seka nyt alkuajan ruokinnan. Kirpaiseehan se hieman lompakossa, mutta ei pienen kissan elamalle voi hintaa laittaa.
Nyt istun taalla ja ymmarran, miten onnekkaita nama kaksi pikkuista olivat. Niiden tielle ei eksynyt pahoja ihmisia jotka olisivat niita vahingoittaneet (lukuunottamatta sita kusipaata joka ne hylkasi), ne eivat jaaneet ulkoilmaan odottamaan talven tuloa ja niilla on nyt rakastava koti.
Eihan nama kaksi ole kuin jaavuoren huippu. Mutta... kaikkia ei voi pelastaa, ei vaikka kuinka yrittaisi. Ei ennenkuin ihmiset oppivat arvostamaan kissoja, leikkauttavat ne joita ei jalostukseen kayteta, ja eivat hylkaa niita luontoon. Tama vaatii ison asennemuutoksen - ja se on se isoin urakka.
Tama oli tositarina kahden pienen kesakissan kohtalosta. Kuinka monta samanlaista on viela tuolla ulkona... kaikki eivat ole yhta onnekkaita :(
Tahan loppuun englanninkielella tuo Lilithin teksti... Cat is for life - not only for summer
No comments:
Post a Comment